Olen aika alamaissani mutta se johtuu luultavasti elintavoistani.

3.2. 2015




"En ole varmaan koskaan stressannut minkään esitelmän parissa näin paljon. Koko viikon olen yrittänyt toistella itselleni että pystyn siihen. Sitten romahdin.

Itkin hirvittävän paljon, itkin teekupillisen verran kyyneliä käsilleni.
En pystyisi siihen.

Laatikon pohjalta ei löytynyt sitä mitä etsin, joko se oli loppu tai vastaavasti kadonnut, en ihmettelisi, hukkaan niin useasti kaiken, tänään jopa itseni. Tutkin lopulta sen keltaisen kaapin jonka puoleen en ollut kajonnut sitten vuosiin. Löysin kassin joka oli repeytynyt sivusta. Se näytti minua ainakin kolme vuotta vanhemmalta. Kassin pohjalla oli pussi, epätoivon kyyneleet poskillani tarkastelin pussin sisältöä.
Särkynyt peili, pieni figuuri kissasta, harmaata hauraan näköistä villalankaa ja ruostunut neula.
   Luulen että olen saanut itseni edes jotenkin kasaan.

Minä, olen kasassa liian hauraalla villalangalla.
Ai, ja se peili.. Se rikkinäinen. Viilsin sillä epähuomiossa itseäni.
Kasasin siis itseni sirpaloituneista minäkuvista, epätasaisen horjuvasta mielestä ja vaikka kuinka yritin parhaani, silti kadotin osan itsestäni,

Ei kukaan kestä kasassa vanhalla langalla, vai kestääkö?
Ehkä hetken."

Voin kertoa että pystyin siihen.

Join pullon viinaa pitääkseni pääni selvänä.


Hassua, muistan kovin selvästi vielä hetken kun vuosi vaihtui.
2014, muistan niin selvästi kun juoksin jäisen pihan läpi keskiyöllä hakemaan viinapulloani toisesta talosta ja sillä aikaa söpö jäbä oli kadonnut.
Muistan kuinka alkukeväällä itkin aivan väärässä kaupungissa dösäkuskille että kotiin pitäisi päästä mutta rahaa ei ole.

Muistan myös miten kesälomalla kompastelin aamuyöllä metsäpoluilla ja seuraavana päivänä ihmettelin mustelmia ja haavoja jaloissa.
Ja kesäloman loputtua, muistan kuinka vietin yöni Tampereella ystäväni ja jonkun juopuneen miehen kanssa.
Loppuvuoden puolella aloin tajuta kaikesta vähän enemmän, vuosi 2014 on kasvattanut minua huimasti. Toki sen vuoden aikana ehdin tehdä kamalasti typeriä valintoja, mutta opin niistä paljon.


Tällä hetkellä minulle kuuluu hyvää, päivät ovat huomattavasti selvempiä kuin viime vuonna.
Mutta vaikka pää tuntuukin selvemmältä kuin aikoihin, aamut ovat silti kamalan kylmiä, onhan tammikuu.
Pitkän tauon jälkeen olen taas alkanut piirtämään, jotenkin kirjoittaminenkin tuntuu paljon helpommalta tänä vuonna. Kirjoitin alkukuusta itselleni kirjeen, piilotin sen hyllylle ja avaan sen vasta vuoden kuluttua.
Olen miettinyt kamalan paljon maailmaa, tahtoisin niin kovasti matkustaa.
Vain lähteä, sanomatta kellekkään mitään.. Vielä jonain päivänä.

Maailma on kamalan suuri ja tahdon kohdata sen jonain päivänä, tahdon sanoa maailmalle iltaa tai huomenta. Tahdon rakastaa.
Ehkä nyt vielä pelkään, muttei nyt ole oikea aika maailmaa kohdata, ei vielä hetkeen.